Gugguu siellä, gugguu täällä

Gugguu on meidän lasten yksi lemppari merkki lastenvaatteista, ehdottomasti! Vaatteet ovat niin äidin kuin lastenkin mieleen. Värit ja mallit käyvät hyvin molemmille sukupuolille ja se passaa meille mainiosti, niin saa tuo tyttö sitten periä veikan vanhoja ihanuuksia. 

Gugguun vaatteiden ehdoton plussa on mielestäni se että niitä voi mixata keskenään miten vain. Valikoima on ihan huiman laaja ja vaatteita valmistetaan jopa iseille ja äideille. Minulla on ollut aijemin yksi huppari, nytkin pukin kontissa odottelee uusi ja voin sanoa että huppari tuntuu päällä niin ihanalta, en malta odottaa että saan jouluaattona könöhtää sohvalle lämmin huppari päällä, ah! 

Myös laatuun olen ollut todella tyytyväinen. Meidän vaatteet ovat ainakin pysyneet kaikki todella hyvässä kunnossa, eikä niissä ole esimerkiksi nukkaa nimeksikään. Ja näissä vaatteissa meillä leikitty ja rymytty menemään. Yhdet oranssit pantsit ovat hieman haalistuneet mutta sen ymmärrän. Onhan niitä käytetty pian lähes vuosi, jonka aikana niitä on pesty satoja kertoja. Edelleen ne jalassa kehtaa lähteä kaupungille. 

Ennen gugguuta omat collaget olen ostanut H&Mstä ja ero niihin on _käsittämättömän_ suuri. Mulla on tänä syksynä myös hemasta ostetut lökärit ja hyvä kun niitä kehtaa enää kotonakaan käyttää. Sitä ne ovat olleet kahden pesun jälkeen. Mielellään maksaakin vaatteesta jonka käyttöikä on pidempi.

Mun oma lemppari on ollut Joonatanin musta huppari oranssilla ketjulla, oranssien pantsien kanssa. Huppari on ollut jo pitkän aikaa liian pieni ja pöksytkin ovat jo turhan naftit. Onneksi keväällä on tulossa jälleen kerran oranssia.

Törmäsin gugguun vaatteisiin ensimmäisen kerran syksyllä 2013 Tampereen lastenmessuilla. Silloin jäi ihanuudet vielä ostamatta, mutta keväällä oli omia jo saatava. Suosio yllätti ja useasti saakin päivystää haukan lailla vaatteita jotta mieleisen ehtii oikeassa koossa nappaamaan. Uusin RIM joulumallisto ilmestyi viime viikolla. Siihen en heti syttynyt ja jäätiin nuolemaan näppejämme. Ehdin kuitenkin napata Joonatanille molemmat leggarit koossa 110 ja Islalle koossa 62. 

Joonatan on tällä hetkellä n.90cm & 11kg ja gugguun vaatteista meillä on käytössä 92 taikka 98. 

Onko muita gugguun vaatteisiin hurahtaneita?

Time to move on?

Puolitoista vuotta sitten oltiin Nuorten äitien ryhmän kanssa käymässä Anjalankoskella. Jii oli tuolloin kolmen kuukauden ikäinen ja tämä äiti hieman väsynyt. Harvoja asioita muistan Jiin vauva-ajalta, mutta tuo reissu on jäänyt kyllä mieleen, sillä se oli ensimmäinen meidän kahden ensimmäinen yhteinen reissu.

Keväällä pitäisi yhteishaussa pyrkiä jonnekin kouluun. Samalla omaa ja osittain myös lasten tulevaisuutta miettiessä muistin että miehän tein tuolla reissussa juliste milläistä elämä olisi viiden, kymmenen tai viidentoista vuoden päästä. 

Pakko myöntää että mulla ei ole (vieläkään) hajua siitä, mitä tahdon opiskella. Toisaalta tiedän mikä mua kiinnostaisi mutta sille alalle ei ehkä ole järkevää kouluttautua. Eikä sitä alaa edes tästä kylästä löydy. Pitäisi siis vaihtaa kaupunkia. 

Kaupungin vaihto on kuitenkin suunnitelmissa. Mutta vasta lasten ollessa vanhempia. Niin että osaavat lätkiä ruokaa omatoimisesti nassuun ja käydä vessassa itse. Vähintään.

Lasten hoitopaikka tuottaa kanssa päänvaivaa. Koska haluaisin pitää lapset vielä kotona. ( Niin että isovanhemmat katsoisivat lapsia, mutta mietityttää tuleeko se loppujen lopuksi liian rankaksi heille.) Joonatan on kuitenkin ensi syksynä jo lähempänä kolmea ikävuotta. Tarvitseeko sen ikäinen useammin ikäistään leikkiseuraa kuin kerran viikossa kerhon muodossa. Tarhassa kumminkin oppisi leikkimään muiden lasten kanssa, saisi kavereita, oppisi jakamaan ja hieman ehkä oma toimisemmaksi? Milloin hoitoon sitten haetaan? Saahaanko me kaikki pöpöt sieltä? Entäs kun lapset sairastuu ja pitäisi itse istua koulun penkillä? 

Missä teidän lapset ovat hoidossa? Tai minne suunnittelet laittavasi lapsesi hoitoon kun kotiäidin ura päättyy?

 

Kuten tuosta yllä olevasta sekavasta tekstistä huomaa, ajatukset on aikaa sekaisin lähitulevaisuuden suhteen. Tuntuu että kaikki on yhtä jahkaamista. 

Myös tuolloin julisteen teko hetkellä hyppäsin yli kaikesta opiskelusta ja yritettiin pohtia miksi noin. Tarkoitukseni ei todellakaan ole "lusmuta kotona" (kotiäitinä olo on kyllä pirun kaukana lusmuilusta) koko loppu elämää. Ehdottomasti haluan päästä töihin ja tienata rahaa (maksaa veroja) ja toteuttaa haaveita. 

Pienenä unelma-ammattini oli Mikki-Hiiri, joten ehkä se selittää jotakin? 

Millaista elämäni olisi unelmissani sitten kymmenen vuoden kuluttua? 

Haluaisin omakotitalon jossa olisi suht iso piha. Kaksi kerroksinen vaalea puutalo olisi ihana. Odottaisin iltaisin työpäivän jälkeen kotiin, töistä saapuvaa miestä. Lapset ovat jo aika isoja, joten voidaan yhdessä tai erikseen kääriytyä telkkarin ääreen, vilttien alle namipussi kädessä. Eikä se haittaisi vaikka sylissä istuisi pieni piiperoinen joka yrittäisi häiritä rauhallista elokuvan katselu hetkeä kolistelemalla Lego palikoita yhteen ;)

Haluaisin omistaa auton. Asiassa on yksi mutta. En todellakaan halua ajaa autoa...tarvitsen siis oman hovikuskin :D

Olen myös aina halunnut koiran. Pienempänä miun Iskä osti itselleen koiran ja voi että, se päivä oli kuin jouluaatto olisi ollut. Nöpö on edelleen mukana remmissä, joskin se asuu ukin ja mummin kotona nykyään. Itse haluaisin kuitenkin omaan kotiini pikkukoiran.

Olisi mukavaa jos olisi varaa käydä kerran-pari vuodessa reissussa. Etelässä tai talvella Lapissa. 

Kavereitakaan ei sovi unohtaa. Olisi ihana lähteä kerran kesällä festareille, eikä olla aina niin aikuinen ;)

Ennen kaikkea haluaisin kuitenkin olla onnellinen. Unelmia ja haaveita on hyvä ja saakin olla.

Enköhän miekin ennen yhteishakua ehdi päätymään johonkin ratkaisuun...