Tyttöjen vaatteita

Meidän Islalle sopii kaikki hempeät ja tyttömäiset värit, röyhelöt ja asusteet. Odotusaikana ostin Islalle ison läjän Rodinia, graafisia kuvioita, paljon mustaa ja valkoista. Ne eivät kuitenkaan mielestäni pue Islaa, vaikka muiden kuvissa ihaillen niitä katselenkin. Vaaleanpunainen, valkoinen ja beige ovat meidän neidin värejä.

Kävimme tuossa hiljattain viisikuisen kanssa neuvolassa. Tuoreet mitat olivat 62cm ja 5,8kg. Ja voi kuinka hän on pieni, isoveljeensä verrattuna. Olen vasta pakannut ensimmäiset pieneksi käyneet vaatteet pois, sillä meillä ei ole ollut kuin 1-2 vaatetta koossa 50! Meillä on oikeastaan edelleen käytössä 56/62 kokoiset vaatteet. Vihdoin ja viimein alkaa kuitenkin olemaan aika, alkaa ostamaan uusia vaatteita isomassa koossa valmiiksi. Ja siitähän tämä äiti tykkää. Lompakko ei sitten niinkään.

Yllä olevan kollaasin kuvat ovat Lindexin valikoimasta, josta olen viime aikoina tehnyt yllättävän paljon vaate hankintoja Islalle. Nämä kaikki voisin vaikka heti ottaa meidän neidin vaatekaappiin. Tuo ihana kukkamekko on varmasti ihan pakko hakea, Neidin puolivuotis päiviä silmällä pitäen.

Olen viime viikolla varmasti kolmena iltana surffaillut NEXTin sivuilla. Nextin vaatteita meillä ei ole ollut ikinä. Kovasti kuitenkin houkuttelisi tilata muutama ihanan näköinen vaate kokeiltavaksi. Niin hurjan söpöjä vaatteita sieltä löytyy, eikä niitä ole hinnallakaan pilattu. Kenties päätyy pukin konttiin?

Kahden vauvan jälkeen

En viihdy tämän hetkisessä kropassani, en sitten yhtään. Tämä on kaukana siitä, mitä se silloin joskus oli. Ennen lapsia.

Miulla on ollut aina huono minäkuva. Muistan kuinka jo ala-asteella ajattelin olevani muita lihavampi ja rumempi. Siitä huolimatta että silloin ja vielä ylä-aste aikanakin urheilin paljon ja olin aika hyvässä kunnossa. Enää en voi sanoa samaa...Kaksi raskautta on jättänyt jälkensä.

Ensimmäisen raskauden jälkeen palauduinkin nopeasti ja voin sanoa olleeni viime vuonna tyytyväisempi kroppaani kuin koskaan aijemin. Kilot lähtivät tekemättä mitään. En saanut kuin muutaman hassun viirun kylkeeni.  Raskausaikana vauvamasun päivittäinen rasvailu varmasti auttoi siihen, edes hiukan.

Tuli toinen raskaus. Hälläväliä-asenteella. Luotin että kroppa kestää. Herkuttelin, en liikkunut kuin pakollisen verran. Jiin perässä. Iltaisin mielellään valtasin sohvan nurkan karkkipussi kainalossa. Rasvailin masua silloinkun satuin muistamaan. Arpia taisi tulla kolme, aika pieniä nekin. Olin onnekas. Kilojakaan ei ihme kyllä tullut yli kahdeksaa. Vaaka näytti heti kotiin päästyä tuttua lähtö painoa, painoa jossa olen junnannut siitä asti kun vain muistan. Olin vielä tyytyväinen. 

      Vatsa palautui ihan kivasti, mutta hitaammin kuin ekalla kierroksella. Vatsalihasten rako oli "pitkän" aikaa iso. Liian iso urheilun aloittamiseen. Vasta muutama viikko jälkitarkastuksen jälkeen alkoi tuntua siltä että voisi jo alkaa vähän treenaamaan. Aloitin hitaasti kymmenestä istumaan noususta. Lonkat myös särkivät vielä elokuun (2014) ensimmäisille viikoille saakka, jos kävelyä tuli normaalia enemmän. 

Pikku hiljaa hyvä tulee, mutta mie oon sellaista "kaikki heti mulle nyt"-tyyppiä. Pientä muutosta on tapahtunut jo kahden kuukauden aikana! 

Tällä hetkellä tarkoituksena olisi kiinteyttää ja hankkia lihaksia, ehkä pudottaa muutama kilo. Miulle tärkeämpää on se, millainen tyyppi sieltä peilistä katsoo kuin vaa'an lukemat.

Tänä aamuna startattiin päivä marjasmoothiella. Viikonlopun ja alkuviikon kuntoilut on piristäneet ja energiaa löytyy jo heti ihan eri tavalla!

Kyä tää tästä, ehkä mie oon bikini kunnossa 2015! 

        

#aikameneeliiannopeasti

Blogin avaaminen viime päivinä on tuntunut aivan ylitsepääsemättömän tylsältä. Nimi, ulkoasu ja oikeastaan kaikki tökki. Tylsää, ei yhtään miun näköistä. Nyt näyttää jo hieman paremmalta ja ehkä tämä tästä taas ottaa uutta tuulta purjeisiinsa!

5kk. Meidän vauva. Mukamas! Ei voi, en ymmärrä. Mihin nämä kaikki päivät ovat oikein vilisseet? Meillä asuu pian puolivuotias. Ii on oppinut jo vaikka mitä. Uusimpana taitona on ryömiminen. Olen hänet tänään muutamasti yllättänyt tonkimasta vaipparoskista.
         Ii on kunnon hymytyttö. Ihana. Sydän sulaa kun toinen on niin tohkeissaan ja onnellinen. Iloinen. Oma itsensä. Luonnetta alkaa tulemaan pikkuhiljaa esiin.
         Maisteltu ollaan pikkaisen jo mm. perunaa, banaania, porkkanaa ja maissinaksuja. Vielä ei syömällä syödä, pieni vauvalusikallinen maistellaan n. 1krt viikkoon. Täysimetyksellä mennään.

1v9kk. Jii kasvaa ihan silmissä. Siitä on jo tullut ihan isopoika. Välillä tuntuu että tuo pian kaksi vuotias on äitiä fiksumpi. Ainakin se osaa yllättää, osaamalla jotain mitä en olisi voinut kuvitellakkaan. Sanoja ja puhetta tulee huimasti. Ja Jii osaa myös sanoilla ilmaista mitä haluaa, mistä tykkää tai ei tykkää. Yöunet on olleet viime viikkoina työn ja tuskan takana. Nyt menee jo paremmin. Flunssa on kiusannut ja Jiillä olikin silmätulehdus ensimmäistä kertaa elämässään.

Legojen parissa

Meillä lemppari leluja ovat ihan ehdottomasti duplot. Jii sai ensimmäisen pakettinsa täyttäessään yksi. Silloin ne kiinnostivat, mutta eri tavalla kuin nyt. Palikoita pinotaan, järjestetään värin, koon tai mallin mukaan. Ukkeleille rakennetaan liukumäkiä ja ukkelit laitetaan laskemaan niistä. Leikeissä alkaa selkeästi olla jo jujua mukana. Mielikuvitusta!

Legoista saa rakennettua ihan mitä vaan ja äidinkin mielikuvitukselle nämä ovat tehneet hyvää. Alkuun minkään rakentaminen ei meinannut luonnistua miulta koska "eihän oikea talo nyt tämän värinen voi olla".

Me rakennetaan yhdessä kaupunkeja automatolle. Jii kasaa autot ja äiti talot. Leikeissä saa helposti vierähtämään parikin tuntia. Jii on saanut jo paketillisen pikkulegoja. Niillä tosin saa leikkiä vain äitin kanssa, silloin kun pikkusisko ei ole paikalla. Jii osaa niillä myös rakentaa jo hyvin, mutta pienimpiin osiin tarvitsee äidin apua.

Legot olivat myös miun lemppari leluja lapsena ja tykkäsin rakennella niistä rakennuksia barbeille. 

Legoja ei voi koskaan olla liikaa! Pian Iikin pääsee rakentelemaan meidän kanssa. Nyt tyttö tyytyy vain pyörittelemään palikoita käsissään, mutta hauskaa sekin näkyy olevan :)

Tykätäänkö teillä legoista? Oletko itse tykännyt rakentaa legoilla lapsena? 

THROWBACK THURSDAY

"Anonyymi8. marraskuuta 2013 4.28

Siis yhtä huonosti jaksat kun vanhemmatkin. Täyttä helvettiähän tämä näin pienten kanssa olo on ainakin puolet ajasta näin alkuun... Joskus ehkä helpottaa :) Onhan nämä silti ihania, vaikka pientä ikäeroa miettisinkin uusiks jos nyt saisin päättää :D

Onnea uudesta pallerosta!

t, Äiti 32 vee

Poista"

Selailin vanhan blogin postauksia ja päädyin siihen päivään kun edellisessä blogissa kerroin,että Joonatanista tulee isoveli ja meille tulee keväällä 2014 vauva. 

Monesti sain kommentteja, kuinka arki kahden kanssa on aivan kamalaa, ainakin ensimmäisen vuoden. Täynnä huutoa, itkua, masuvaivoja, koliikkia,unettomia öitä ja riittämättömiä käsipareja. Sitähän ei etukäteen voi mitenkään tietää, kärsiikö vauva masuvaivoista, onko itkuinen vai kenties super tyytyväinen ja hyvä nukkuja.

En voisi sanoa että tämä meidän arki on ollut täyttä helvettiä. (Edes puolet ajasta) Vaikka vauvamme onkin ollut helppo, on meillä kuitenkin omat haasteemme. Jii on huono nukkuja ja heräilee monesti yöllä. Hänellä on myös kova uhma ja ruoan suhteen hän on ollut aina kovin nirso, eikä itsekseen syöminen vielä onnistu. Vauvalla ei ole ollut masuvaivaa mutta hän on siitä huolimatta sylikissa ja kantoliina on tullut tutuksi. Vauva nukkuu yöt läpeensä, mutta havahtuu päivisin herkästi hereille. Pienistäkin äänistä. Hän ei syö tuttia laisinkaan ja aterioiminen käy vielä imetyksen muodossa. Kädet ovat välillä aika täynnä.

Omaa aikaa ei juurikaan löydy ja vuorokaudesta loppuvat uhkaavasti tunnit kesken.
On hetkiä jolloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja kotona olo ahdistaa. Jii kaataa muropaketin lattialle ja suihkuttaa maidot tuttipullosta pitkin seiniä.Vauva ei viihdy yksin lattialla ja kiukkuaa väsymystä. Silloin pakataan hiekkalelut kärryihin ja lähdetään haukkaamaan raikasta ilmaa. Mutta ennenkuin ulkovaatteet on saatu niskaan, on Jii jo ehtinyt uittamaan käsiään vessan pönttöön ja Ii parkua kuumissa ulkovaatteissaan. Tuntuu ettei mikään onnistu. Silloin auttaa ajatella, että voisin tämä _ehkä_ huonomminkin mennä.

Vaikka vauva onkin vasta nelikuinen, on hänestä jo seuraa veljelleen. Aamulla ensimmäisenä Ii haluaa nähdä Jiin ja hymyilee kuin naantalin aurinko. Iillä on ikävä Jiitä, kun Jii on hoidossa. Jii antaa Iille suukkoja, vie leluja, tarjoaa tuttiaan ja suklaapalaansa. Ne jopa höpöttävät keskenään vauvakieltä! He ovat onnellisia, siitä että heillä on toisensa.

Kun iltaisin kaadun vauvan viereen yöunille, ajattelen että en voisi olla onnellisempi. Hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja ja ne hyvät hetket antavat extra-virtaa jaksaa jälleen uuteen iltaan asti, vaikka yöunia olisikin takana vai kolme-neljä tuntia. Joskus ehkä helpottaa. Joka päivä, pikku hiljaa lapset kasvavat isommiksi. Ja ennen kuin ehdin kissaa sanomaan, Jiikin osaa omatoimisesti käydä vessassa asiallisesti ja syödä ruokansa sotkematta (ainakaan niin paljoa). Aika lentää liian nopeaan.

Omasta mielestäni olen jaksanut hyvin. 

Minä en miettisi pientä ikäeroa uudestaan, enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Tämä on meille se paras.
 


Kiitos onnitteluista<3