"Anonyymi8. marraskuuta 2013 4.28
Siis yhtä huonosti jaksat kun vanhemmatkin. Täyttä helvettiähän tämä näin pienten kanssa olo on ainakin puolet ajasta näin alkuun... Joskus ehkä helpottaa :) Onhan nämä silti ihania, vaikka pientä ikäeroa miettisinkin uusiks jos nyt saisin päättää :D
Onnea uudesta pallerosta!
t, Äiti 32 vee
Poista"Onnea uudesta pallerosta!
t, Äiti 32 vee
Selailin vanhan blogin postauksia ja päädyin siihen päivään kun edellisessä blogissa kerroin,että Joonatanista tulee isoveli ja meille tulee keväällä 2014 vauva.
Monesti sain kommentteja, kuinka arki kahden kanssa on aivan kamalaa, ainakin ensimmäisen vuoden. Täynnä huutoa, itkua, masuvaivoja, koliikkia,unettomia öitä ja riittämättömiä käsipareja. Sitähän ei etukäteen voi mitenkään tietää, kärsiikö vauva masuvaivoista, onko itkuinen vai kenties super tyytyväinen ja hyvä nukkuja.
En voisi sanoa että tämä meidän arki on ollut täyttä helvettiä. (Edes puolet ajasta) Vaikka vauvamme onkin ollut helppo, on meillä kuitenkin omat haasteemme. Jii on huono nukkuja ja heräilee monesti yöllä. Hänellä on myös kova uhma ja ruoan suhteen hän on ollut aina kovin nirso, eikä itsekseen syöminen vielä onnistu. Vauvalla ei ole ollut masuvaivaa mutta hän on siitä huolimatta sylikissa ja kantoliina on tullut tutuksi. Vauva nukkuu yöt läpeensä, mutta havahtuu päivisin herkästi hereille. Pienistäkin äänistä. Hän ei syö tuttia laisinkaan ja aterioiminen käy vielä imetyksen muodossa. Kädet ovat välillä aika täynnä.
Omaa aikaa ei juurikaan löydy ja vuorokaudesta loppuvat uhkaavasti tunnit kesken.
On hetkiä jolloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja kotona olo ahdistaa. Jii kaataa muropaketin lattialle ja suihkuttaa maidot tuttipullosta pitkin seiniä.Vauva ei viihdy yksin lattialla ja kiukkuaa väsymystä. Silloin pakataan hiekkalelut kärryihin ja lähdetään haukkaamaan raikasta ilmaa. Mutta ennenkuin ulkovaatteet on saatu niskaan, on Jii jo ehtinyt uittamaan käsiään vessan pönttöön ja Ii parkua kuumissa ulkovaatteissaan. Tuntuu ettei mikään onnistu. Silloin auttaa ajatella, että voisin tämä _ehkä_ huonomminkin mennä.
Vaikka vauva onkin vasta nelikuinen, on hänestä jo seuraa veljelleen. Aamulla ensimmäisenä Ii haluaa nähdä Jiin ja hymyilee kuin naantalin aurinko. Iillä on ikävä Jiitä, kun Jii on hoidossa. Jii antaa Iille suukkoja, vie leluja, tarjoaa tuttiaan ja suklaapalaansa. Ne jopa höpöttävät keskenään vauvakieltä! He ovat onnellisia, siitä että heillä on toisensa.
Kun iltaisin kaadun vauvan viereen yöunille, ajattelen että en voisi olla onnellisempi. Hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja ja ne hyvät hetket antavat extra-virtaa jaksaa jälleen uuteen iltaan asti, vaikka yöunia olisikin takana vai kolme-neljä tuntia. Joskus ehkä helpottaa. Joka päivä, pikku hiljaa lapset kasvavat isommiksi. Ja ennen kuin ehdin kissaa sanomaan, Jiikin osaa omatoimisesti käydä vessassa asiallisesti ja syödä ruokansa sotkematta (ainakaan niin paljoa). Aika lentää liian nopeaan.
Omasta mielestäni olen jaksanut hyvin.
Minä en miettisi pientä ikäeroa uudestaan, enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Tämä on meille se paras.
Kiitos onnitteluista<3
