perjantai 31. lokakuuta 2014

Tyttöjen vaatteita

Meidän Islalle sopii kaikki hempeät ja tyttömäiset värit, röyhelöt ja asusteet. Odotusaikana ostin Islalle ison läjän Rodinia, graafisia kuvioita, paljon mustaa ja valkoista. Ne eivät kuitenkaan mielestäni pue Islaa, vaikka muiden kuvissa ihaillen niitä katselenkin. Vaaleanpunainen, valkoinen ja beige ovat meidän neidin värejä.



Kävimme tuossa hiljattain viisikuisen kanssa neuvolassa. Tuoreet mitat olivat 62cm ja 5,8kg. Ja voi kuinka hän on pieni, isoveljeensä verrattuna. Olen vasta pakannut ensimmäiset pieneksi käyneet vaatteet pois, sillä meillä ei ole ollut kuin 1-2 vaatetta koossa 50! Meillä on oikeastaan edelleen käytössä 56/62 kokoiset vaatteet. Vihdoin ja viimein alkaa kuitenkin olemaan aika, alkaa ostamaan uusia vaatteita isomassa koossa valmiiksi. Ja siitähän tämä äiti tykkää. Lompakko ei sitten niinkään.






Yllä olevan kollaasin kuvat ovat Lindexin valikoimasta, josta olen viime aikoina tehnyt yllättävän paljon vaate hankintoja Islalle. Nämä kaikki voisin vaikka heti ottaa meidän neidin vaatekaappiin. Tuo ihana kukkamekko on varmasti ihan pakko hakea, Neidin puolivuotis päiviä silmällä pitäen.

Olen viime viikolla varmasti kolmena iltana surffaillut NEXTin sivuilla. Nextin vaatteita meillä ei ole ollut ikinä. Kovasti kuitenkin houkuttelisi tilata muutama ihanan näköinen vaate kokeiltavaksi. Niin hurjan söpöjä vaatteita sieltä löytyy, eikä niitä ole hinnallakaan pilattu. Kenties päätyy pukin konttiin?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti